Viikonloppuna päätin lopettaa haaveilut ja pistin hihat heilumaan. Lopputuloksena kasvihuonehaave kutistettuna 3m2:öön! Ei tiililattiaa, mutta tiilikäytävä. Ei tilaa viiniköynnökselle, mutta tilaa 3 tomaatille, chilille, 2 kasvihuonekurkulle, yrteille ja taimikasvatukselle. Yölämmityksenä pari kynttilää lattialla ja pari lyhdyissä katonrajassa. Kynnyksellä on ihan mukava paikka istuskella ja ihmetellä rikkaruohojen kasvua kasvimaassa.

Pieni, sitkeä kasvihuoneeni, jonka mieheni nikkaroi minulle jo edelliseen kotiimme rivitalon takapihalle. Kasvihuone on ollut joka kesä käytössä ja tuottanut pienuudestaan huolimatta runsaasti satoa. Ihan nolottaa, että olin jättänyt sen noin heittiölle. Lattianakin pelkkää soraa...(ennen-kuva jäi ottamatta, mutta aiemmassa lasten kanssa puutarhassa-postauksen kuvissa kasvihuone vilahtelee).

Muutama vuosi sitten sain naapurista pois muuttaneelta vanhalta rouvalta härkäpavun siemeniä, jotka olivat alunperin kasvaneet meidän tilan mullissa. Silloin oli keskitalvi, eikä kylvöpuuhat olleet ajankohtaisia. Olin ihan tyystin unohtanut siemenet kaapin perukoille, kunnes ne nyt tulivat sattumalta vastaan. Odotukset ovat korkealla, olisipa hienoa jos niistä etes yksi itäisi!

 

Kasvimaallekin kuuluu kummia. Kylvin vanhoja pussin jämiä, viimeisen myyntipäivän ajat sitten ylittäneitä, ja kaikki näyttää itäneen yli odotusten. Harvennusta siis tiedossa. Ja kitkemistä... Luonto ottaa jälleen kerran yliotteen puutarhurista. Jos vain antaisi kaiken olla? Rikkaruohojen rehottaa somasti, nurmikon kasvaa villisti, kukkapenkkien reunojen sulautua ympäröivään luontoon? No ei sentäs! Kitkee, kitkee, kanttaa, kanttaa... Silleen sopivasti. Luonto osana puutarhaa, mutta sopivasti kurissa ja järjestyksessä.