Jos aiemmat tunnustukset jo lämmitti mieltä, niin nyt olen jo ihan pelkkää hymyä. Tästä tunnustuksesta lähetän kauniit kiitokset
Marialle!
Tunnustus piti sisällään kolme seuraavaa kysymystä: miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät, mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi ja mikä on puutarhafilosofiasi.
Ohhoh, tässä voi hetki vierähtää näitä miettiessä...
Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
Puutarhainnostus... on varmaan lähtöisin läheisestä suhteesta luontoon. Vaikka olen varhaislapsuuteni kasvanut kerrostalolähiössä, juuret ovat syvällä maaseudulla ja luonnossa. Kummassakin mummolassa oli maatila, joissa vietin kesiä, viikonloppuja ja lomia. Äiti ja isä oli -ja ovat edelleen- ahkeria marjastajia ja sienestäjiä, isä myös kalastaa ja metsästää. Ihan pienestä pitäen olen kulkenut vanhempieni mukana luonnossa. Myöhemmin oma uravalintakin suuntautui luonnonvara-alalle, aluksi muihin juttuihin kuin puutarhaan liittyvään, mutta haave puutarhurin ammatista kulki siellä jossain mukana. Vuonna 2002 päätin sitten lähteä vielä puutarhakouluun, ja sille tielle jäin.
Ajatus puutarhablogin pitämisestä on melko tuore, noin vuoden takainen. Olin jo Facebookia tukkinut (ja kyllästyttänyt ei-puutarhakavereitani) puutarhakuvillani ja intoilullani muutaman vuoden, ja sitten kerran eksyin yhteen puutarhablogiin, jota kautta minulle avautui ihan uusi maailma, ja aika pian myös ajatus oman blogin avaamisesta.
Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Meidän pihasta ei taida löytyä mitään valtavan ihmeellistä tai harvinaista kasvia; Erikoisimpiin kuuluu kultakuusi, metsäkuusen erikoismuoto Picea abies f. aurea ja mukuraleppä, harmaalepän erikoismuoto Alnus incana f. gibberosa.
Lempikasvi pihassani on ehdottomasti nuo vanhat, upeat kiinanpionit, joiden lajikenimeä en tiedä. Ovat kasvaneet samalla paikalla tietojeni mukaan jo ainakin 50-vuotta. Niillä on myös historiaa, koska ne ovat jakotaimia eräästä yksityisestä arboretumista, joka edelleen elää puolivillinä ja osittain pusikoituneena, mutta josta samaiset pionit ovat jo hävinneet. Näistä syistä noihin pioneihin on latautuneena myös valtavasti tunnearvoa ja paineita saada ne kukoistamaan kuten tähänkin asti.
Puutarhafilosofiasi?
Tärkeintä on se, että luonto on osa puutarhaa. Luonto saa olla niskan päällä, en yritäkään taistella vastaan, mutta yritän ohjailla sopivasti sopivaan suuntaan. Toinen tärkeä asia on, että omassa puutarhassani minun ei tarvitse olla täydellinen. Halutessani saan kenenkään näkemättä tai tietämättä piipertää, kokeilla, olla epävarma ja laiska, oikoa säännöistä ja epäonnistua. Nautin myös kun saan pistellä lapiolla menemään hartiat tulessa ja kämmenet rakoilla, ja sitten siellä toisessa ääripäässä; pitää luovia taukoja ja vain istuskella ja makustella. Isossa pihassa ei oikeastaan pääse yli eikä ympäri siitä, että se on loputon työleiri, mutta onneksi rakastan juuri tätä työtä.
Olisin antanut tämän tunnustuksen Marialle Marian kotiin ja puutarhaan, jos tämä ei olisi sieltä tullut. Marian blogi on niitä ensimmäisiä, joita aloin seurata, ehdottomasti kaunis ja inspiroiva blogi! Joten jaankin tämän tunnustuksen neljälle muulle inspiroivalle puutarha blogille, jotka myös ovat nämä vuoden päivät seuranneet mukanani:
